perjantai 20. tammikuuta 2017

Tabula rasa

On tullut aika aloittaa
puhtaalta pöydältä.

Puutarhuri- ja viherrakennusopintojen
alku viime lokakuun lopulla
on vieny puutarhainnostuksen ihan
uudelle tasolle. 
En tiennytkään voivani hurahtaa
kasvien ja kiveyksien ja muiden
puutarhatöiden maailmaan niin totaalisesti
sata lasissa.
Tämä blogi alkoi tuntua vähän sekavalta
ja aikansa eläneeltä.  Mutta eipä sentään hyvästejä sanota
sillä:
Uusi blogi osoite löytyy täältä:

Tervetuloa sinne,
seuraamaan tarinan kehitystä :)

tiistai 10. tammikuuta 2017

Puutarhavuosi 2016

Törmäsin täällä haasteeseen kerrata
puutarhavuosi 2016 
12 kuvan kera.

Tammikuu
Puutarhuri nukkui talvi unta. 
Välillä elämän pyörityksessä väsyy, joten hiljaiselo ei ollut pahitteeksi
 

Helmikuu
Kevätesikko piristi ja herätteli
uinuvaa puutarhaintoa.

Maaliskuu:
Alkukuusta nautittiin keväthangesta ja pulahdettiin paljuun.
Okei, kaksi kuvaa, onhan nuo Keltaiset Narsissit niin ihania.


Huhtikuu:
Takatalvi yllätti!

Toukokuu
Mökkireissulla pysähdyttiin 
metsäpuron rantaan. Tässä maisemassa silmä lepää.

Kesäkuu
Jännättiin talvivaurioita. Mitä maasta nousee ja missä on aukkoja.
30 astetta pakkasta ja lumeton maa teki arimmille kasveille tuhojaan.
Tein myös betonista ja luonnonkivestä Marjapuskien ympärille reunusta.
Se jäi vielä vähän vaiheeseen. 

Heinäkuu
Vieritin voimain tunnossa kiven pölkkyjen päälle penkiksi.
Talitintti oli tehnyt pesän parvekkeen lyhtyyn.
Katsotaanko saadaanko lintu perhe alivuokralaiseksi ensi kesänäkin.

Elokuu:
Pihan rikkaruohottuneet murskeet vaihdettiin.
Voi onnea ja siisteyttä!

Syyskuu:
Villiintyneen kukkapenkin siistiminen saatiin päätökseen.

Lokakuu
Isäntä kantoi kiven puutarhaan, kun 
kerrankin satuin oikeaan aikaan sitä pyytämään ja kaivinkone oli kotona. 
Niin ja aloitin puutarhuri/viherrakentaja opinnot!

Marraskuu:
Koulussa kivityöharjoituksia mm. portaat.

Joulukuu:
Joulukukkia. Niitä oli paljon enemmän kuin aiemmin.
Liekö jokin innostus tarttunu koulun myötä :)

Siinäpä se. Viime vuosi.
Tuleva vuosi tuo mukanaan paljon enemmän puutarhurin taitoja
opiskelun myötä. Nyt ei nukuta talviunta, kuten vuosi sitten tähän aikaan.
Viherpeukalo on herännyt :)

Kukkeaa uutta vuotta jokaiselle viherpeukalolle!

torstai 22. joulukuuta 2016

Jouluruusu ja Tulilatvat

Joulukukkavillitys vain jatkuu.
Jouluruusua lähdin hakemaan ja
sen lisäksi mukana tuli pari Tulilatvaa.

Kokosin niistä olkkarin pöydälle asetelman.
Jätin Jouluruusun omaan ruukkuun, siitä se on
sitten helppo napata pois, koska Jouluruusu viihtyy viileässä
ja Tulilatva normaalissa huoneenlämmössä. Joulun jälkeen
Jouluruusu saa mennä viileämpään odottamaan pihalle istutusta.


Tulilatva (Kalanchoe Blossfeldiana-Ryhmä) on helppohoitoinen mehikasvi.
Multa saa kuivahtaa pinnasta kastelukertojen välillä.
Sen juuristo saattaa alkaa mätänemään liiasta märkyydestä.
Kukinnan aikaan sille voi antaa lannoitetta muutaman viikon välein, 
kukinnan jälkeen riittää muutaman kuukauden välein.
Kasvi viihtyy valossa normaalissa huoneenlämmössä
eikä se ole myrkyllinen.
 
Jouluruusu (Helleborus) viihtyy parhaiten viileässä huoneessa tai ikkunalla.
Kukat lakastuvat nopeasti liian lämpimässä tai patterin vieressä.
Kasvia kastelleen, kun mullan pinta on hieman kuivahtanut. 
Jouluruusu on myrkyllinen!





perjantai 16. joulukuuta 2016

Joulukielot

Otin syksyllä Kielon juurakoita purkkiin kukkapenkistä
ajatuksena kasvattaa joulukieloja.
Ensimmäiselle erälle kävi hullusti, kun joku unohti kastella...

Onneksi olin haravoinut lehtiä kukkapenkin katteeksi ja
vielä Marraskuun lopulla sain uudet juurakot sulasta maasta lehtikerroksen alta.
Nämä ovat lähteneet hyvin kasvuun, 
tosin varret ovat sen verran pitkät,
että olisi kai pitänyt malttaa pitää kauemmin pimeässä.
Koristeena ruukussa on Sammalta ja
valkoisia koristekiviä.
Kukkien nuppuja ei vielä näy,
nyt vain jännätään tuleeko
niitä ja ehtiikö jouluksi?
Vai tuleeko näistä uudenvuoden kieloja?

Hyvät ohjeet joulukielojen kasvattamisesta löytyy
Sarin joulublogista, joten en niitä tähän nyt ala uudestaan 
kirjoittamaan. 

Kukkaisaa joulunodotusta!


Edit. Luinpa sitten myöhemmin Kielojen kasvatusjutun loppuun
ja tajusin, että olin innosta sokeana napannut purkkiin niitä laihoja
silmuja, joista tulee vain lehdet. Ensi vuonna täytyy olla tarkempi
ja kerätä pulleita silmuja, niistä kasvaa kukat.
Mitä tästä opittiin?
Lue ohjeet loppuun, ennen kuin ryntäät kielopenkkiä tonkimaan
:D

perjantai 9. joulukuuta 2016

Harjoitusportaat

Tehtiin koulussa kivityön tunneilla harjoitus portaat
puutarhureiden hiekkalaatikolle.
(Hiekkalaatikko on alue hallin sisällä, johon ei ole valettu betonilattiaa, 
vaan se on täynnä asennushiekkaa kivitöiden harjoitustöitä varten.
Ja mahtuupa siinä harjoittelemaan 1700kg:n kaivinkoneellakin
kaivamista) 


Portaiden päähän tehtiin pieni kiveysalue.

En ollu aiemmin tehny kiviportaita,
joten tää oli kyllä hyvä harjoitustyö
ja lopputulokseenki voidaan olla tyytyväisiä, kun
kallistukset on oikeisiin suuntaan, portaat vatupassissa
ja hyvät kävellä :)
 

tiistai 22. marraskuuta 2016

Valkoinen Amaryllis

Ensimmäinen joulukukka kulkeutui kaupasta kotiin.
Valkoinen Amaryllis (Hippeastrum)

Tämä on ihan vain yksivanainen Amaryllis.
Puutarhakoulun myötä innostus joulukukkiin on taas palannut.
Yritän saada tämän kukkaan myös ensi jouluna.
Yksivanaiset ovat niitä halvimpia Amarylliksia, joten 
menee ihan hyvin harjoittelukukasta :)

Näillä hoito-ohjeilla mennään:
Kastellaan kohtuudella ja mullan pinta voi kuivahtaa 
kastelukertojen välissä.
Suoraan sipulin päälle ei saa kaataa vettä. 
Amarylliksen kukintaa voi hidastaa siirtämäällä se viileämpään paikkaan.

Kävyt valkaisin liottamalla niitä kloriitissa.
Kivat sävyt sai aikaan.

Kukkaisaa joulunodotusta :)